Kaikki alkoi siitä...

Kun sain veljen tyttären keppihevosen Mustin. Se oli 2013 tammikuu. Mystery tutummin Mustikka tai Musti oli lämminverinen ravihevonen. Sillä ei oltu ratsastettu, olin ensimmäinen. Se ei ollut todellakaan ruusuilla tanssimista, jopa kaduin välillä sitä, että hankin ex-ravurin, nyt en kadu mitään. Mustin kanssa meni alussa todella huonosti. Se oli tottelematon ja vain pukitti ja kulki täysiä, muuta se ei osannut/halunnut tehdä. No kun sain Mustin opetettua suht hyvin, että pystyin menemään sillä pelkäämättä, alettiin hyppäämään. Se oli hankalaa, mutta Musti rakasti esteitä. Välillä meni hyvin ja välillä huonosti. Välillä onnistuttiin välillä ei. Epäonnistumisia tuli paljon, mutta onnistumisia enemmän. Mikään ei voittanut tunnetta, kun sain Mustin menemään täydellisesti. Se oli hankalaa, se ei ollut helpoin ratsu. Musti kuumui heti. No meni vuosi ja kehityttiin todella paljon. Olin todella onnellinen. Musti oli kaikki kaikessa, se oli tärkein. No me kehityttiin vielä enemmän ja päästiin hyppäämään jo isoja esteitä ja Musti innostui enemmän ja enemmän esteistä. Esimmäisen kerran kun menin Mustilla korkeimman esteemme onnistuneesti, eli suunnilleen 70cm, olin niin iloinen, se tunne oli paras, nyt en voi tuntea sitä enään, muuta kuin muistoissa. Tuli kevät talliin tuli lisää heppakamuja, joten aika ei aina riittänyt Mustin kanssa esteiden panostukseen, mutta olisi pitänyt vielä sillon panostaa ja enemmän onnistua. Nyt en voi. Kevät meni nopeasti, Musti ei missään vaiheessa jäänyt ilman liikutusta, mutta esteet jäi taka-alalle Mustin kanssa, kun treenasin ja panostin liikaa Pepin ja Nuutin kanssa. Se oli virhe. Sitä ei voi enään perua. Tuli kesä kaikki meni hyvin, menimme reissuun Pepin ja Nuutin kanssa Haminaan, Musti jäi, kaveri liikutti sitä. Se oli virhe jättää Musti ja ottaa kaksi muuta. Tuli 29 kesäkuuta, elämäni vaikein päivä. Musti oli huonossa kunnossa, se olisi pystynyt parantua, mutta ei hyppäämään enään ikinä. Ei olisi ollut enään estetreenejä tai vauhdikkaita maastoja. Musti ei olisi kestänyt. Tein päätöksen joka oli oikein. Päästin rakkaiman ikivihreille laukkaamaan niin kovaa kun pystyy ilman kipuja. Kesä kului hitaasti. Ilman tärkeintä olin maassa, en halunnut/jaksanut treenata, en edes esteitä, koska ne oli Mustin lempipuuhaa ja enään en voinut hypätä rakkaiman kanssa. No kesän jälkeen olin jo sujut itseni kanssa, tajusin, että tein oikein, se oli parasta Mustille ja minulle. Kaikki lähti siitä. Kiitän eniten Mustia! Sain viettää ihanan vuoden ja kuusi mahtavaa kuukautta hänen kanssaan.
Ja siis jos joku ihmettelee et miten keppari kuoli niin kerron mitä siis kävi: Olin ottanut Mustin täytteet ja kepin pois, tarkotus oli täyttää Musti uudelleen. Lähdin kaverin kanssa ulos ja en kerennyt vielä täyttää Mustia. No tulin illalla kotiin ja estin Musti päätä joka paikasta ja kuulin veljeltä lauseen ''Mä heitin sen roskii ku se oli tos pöydällä.'' Oli heti että missä se roska pussi on? Se oli jo viety jäteasemalle. Näin sitten kävi.

~Janica